Uutismedia

21.11.2022

Uutismediassa työskentelevä kokee työnsä mielekkääksi ja on sitoutunut yritykseen

Uutismedian liitto kysyi jäsenyritystensä henkilöstöltä näkemyksiä siitä, millaisena työpaikkana he pitävät yksityistä uutismediaa. Kyselyyn vastasi 374 henkilöä. Vastaajista lähes kaksi kolmesta edusti toimitusta ja…
26.04.2022

Demokratiamme perusta rakentuu sananvapaudelle

Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta.
26.10.2021

Suomalaisten kiinnostuksen kohteet muuttuivat pandemian aikana – vai muuttuivatko?

Kansallinen mediatutkimus kertoo, mistä suomalaiset ovat kiinnostuneita. Ykkössijaa pitää tänäkin vuonna hallussaan oman paikkakunnan asiat ja tapahtumat.
22.03.2021

Valmiimpana kohtaamaan seuraava musta joutsen

Tulevaisuuden ennakointia tehdään yrityksissä liian vähän. On kuitenkin tärkeää pohtia, millaisia tarpeita on muotoutumassa ja mistä voisi syntyä uutta liiketoimintaa. Myös yllättäviin uhkiin kannattaa…
11.02.2020

Mediataidot koetaan erittäin tärkeiksi – omat taidot hyvät, muilla parannettavaa

Kun suomalaisia pyydettiin arvioimaan erilaisten mediataitojen tärkeyttä ja niissä suoriutumista, omat taidot arvioitiin hyviksi tai jopa kiitettäviksi. Asteikolla 1–10 muiden taidot arvioitiin jokseenkin kaikissa…
13.06.2019

Tekeekö mainoksettomuus mediasta premiumia?

The Guardian -lehti tarjoaa mahdollisuutta tilata premium-palvelu, jonka houkuttimia ovat muun muassa päivittäin julkaistava ristikko ja mainoksettomuus. Miksiköhän Guardianissa ajatellaan, että mainoksettomuus on ihmisille…
23.04.2019

Olet sitä, mitä sanot

Arvoton. Idiootti. Sotanorsu. Muutama esimerkki siitä, miten ihmiset itsensä esittelevät. Tai siis näinpäin haukkumisen voi kääntää. Enemmänhän ilkeät ja satuttamiseen pyrkivät ilmaisut kertovat sanojan…
02.11.2018

Uutismediasta monta hyvää uutista

Hyvä uutinen ei ole uutinen ollenkaan, olen kuullut sanottavan. Toki hyvät uutiset ovat uutisia, ja erityisesti kun niitä syntyy alalle, joka kohtaa teknologian ja…
13.09.2018

Mikä suomalaisia kiinnostaa?

Millaisista asioista suomalaiset ovat kiinnostuneita? Kansallisen Mediatutkimuksen kuluttajaosiossa tähän kysymykseen vastasi 9 802 suomalaista. Tulokset auttavat meitä kaikkia asiakasymmärryksen parissa työskenteleviä, teemmepä sisältöä mediaan,…
25.04.2018

Vapaa sana on demokratian ydin

Kun yhtäkään ääntä ei vaienneta, voi valita, mitä niistä kuuntelee. Sananvapaus takaa, että jokaisella on mahdollisuus muodostaa itse oma maailmankuvansa. Olla samaa tai eri…