Kouluttautuminen
Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden mediaa!
Luova ja yhteiskunnallisesti merkittävä media-ala tarjoaa nuorille monipuolisia urapolkuja journalismin, viestinnän, markkinoinnin, datan ja digitaalisen tuotannon parissa. Ala kehittyy nopeasti, ja se tarvitsee uusia osaajia, jotka yhdistävät luovuuden, teknologian ja kriittisen ajattelun. Yhteistä kaikille alan ammattilaisille on into jakaa muille sisältöä, joka vaikuttaa ja tavoittaa yleisönsä oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Tulevaisuuden mediassa tarvitaan monenlaisia taitoja moninaisissa rooleissa uutis- ja aikakausmediajournalismissa, graafisessa teollisuudessa, kustantamisessa ja digitaalisessa palveluissa. Media-alalle voi siksi työllistyä monia erilaisia koulutusväyliä pitkin niin toisen asteen tutkintokoulutuksesta kuin korkeakoulutuksesta. Suunta kohti suomalaisen media-alan menestystä -esitteessämme on konkreettisia esimerkkejä opintopoluista, työrooleista ja uramahdollisuuksista sekä eri tehtävissä työskentelevien henkilöiden uratarinoita.
Koulutuspolut
Medialiitto ja Media-alan tutkimussäätiö kartoittavat yhteistyössä media-alan koulutustarjontaa. Tällä sivulla on kooste sekä tutkinto- että täydennyskoulutuksista. Tietoja ylläpidetään ja täydennetään.
- Toisen asteen ammatillinen koulutus
- Ammattikorkeakoulututkinnot
- Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot
- Yliopistot
Tutkintokoulutukset
Toisen asteen ammatillinen koulutus
Careeria
Audiovisuaalinen viestintä, painoviestintä, julkaisutuotanto
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Forssan ammatti-instituutti
Mediapalvelut, kuvallinen ilmaisu, pelituotanto
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Gradia
Audiovisuaalinen viestintä, painotuotanto, julkaisutuotanto
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Hyria
Audiovisuaalinen viestintä
Mediapalvelun toteuttajan opinnot
Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Audiovisuaalinen viestintä
Media-alan koulutus
Omnia
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Mediapalvelujen toteuttaja
Paasikivi-Opisto
Julkaisutuotanto
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Riveria
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnot
Kuvallisen ilmaisun toteuttaja, graafinen suunnittelu
Kuvallisen ilmaisun toteuttaja, kuvataide
Pelituotannon toteuttaja, pelidevaaja
Mediapalvelujen toteuttaja
Media-alan ammattitutkinnot
Julkaisugrafiikka ja verkkojulkaisut
Technical Artist for Games
Valokuvaus
Videokuvaus ja valaisu
Äänituotanto
Sataedu
Audiovisuaalinen viestintä (animaatio ja pelit, elokuva ja tv) ja Kuvallinen ilmaisu (graafinen suunnittelu ja valokuvaus)
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Audiovisuaalinen viestintä (peliala) ja Valokuvaus
Media-alan ammattitutkinto
Stadin ammattiopisto
Painoviestintä, mediapalvelut
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Taitotalo
Julkaisugrafiikan toteuttaminen
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, osatutkinto, oppisopimus
Audiovisuaalisen viestinnän osaamisala, mediapalveluiden toteuttaja, peligraafikko
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Ohjelmistokehittäjä, peliohjelmoija
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto
Ohjelmistokehittäjä, web-kehitys
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto
Ammattikorkeakoulututkinnot
Haaga-Helia
Journalistinen työ, mediamaisema, uudistuva journalismi
Journalismin koulutus, medianomi (AMK)
Yhteyshenkilönä Kaijaleena Runsten, kaijaleena.runsten@haaga-helia.fi
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk
Data-analytiikka, pelisuunnittelu
Data-analytiikan koulutus
Peliohjelmoinnin koulutus
Lab-ammattikorkeakoulu
Johtaminen, palvelumuotoilu, digitaalisuus
Medianomi (digitaalisen kokemuksen suunnittelu)
Tuotemuotoilu
Visuaalisen viestinnän muotoilu
Laurea
Tietojenkäsittely
Tietojenkäsittelyn tradenomi
Metropolia
Digitaalisuus, visuaalinen viestintä
Digitaalinen muotoilu
Kulttuurituotanto (AMK)
Media ja elokuva
Visuaalisen viestinnän muotoilu
Oulun ammattikorkeakoulu
Medianomi (AMK)
Medianomin tutkinto
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Kulttuurituottaminen
Kulttuurituottaja
Tampereen ammattikorkeakoulu
Luova sisällöntuotanto, tuotanto
Media-alan tutkinto-ohjelma
Turun ammattikorkeakoulu
Monimediajournalismi, mediatuotanto
Monimediajournalismi
Mediatuotanto
Tuotanto ja projektinhallinta
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot
Arcada Yrkeshögskolan
Kulttuuri ja media
Media Management (YAMK), koulutusohjelma on englanninkielinen
Haaga-Helia
Journalistinen työ, mediamaisema, uudistuva journalismi
Journalismin koulutus, medianomi (YAMK)
Yhteyshenkilönä Kaijaleena Runsten, kaijaleena.runsten@haaga-helia.fi
LAB-ammattikorkeakoulu
Johtaminen, palvelumuotoilu, digitaalisuus
Digitaalisen kokemuksen muotoilu ja johtaminen (YAMK)
Moderni johtajuus (YAMK)
Metropolia
Digitaalisuus, kulttuurituotanto
Digitaaliset mediapalvelut (YAMK)
Kulttuurituotanto (YAMK)
Oulun ammattikorkeakoulu
Viestintä- ja medialan kehittäjä (YAMK)
Viestintä- ja medialan kehittäjän YAMK-tutkinto
Tampereen ammattikorkeakoulu
Luova sisällöntuotanto, tuotanto
Mediatuottamisen ylempi tutkinto-ohjelma
Elämystalous, kulttuuriala
Elämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma
Yliopistot
Aalto-yliopisto
Johtaminen
Kauppakorkeakoulu
Yhteyshenkilönä opintotoimisto, Pia Lahti, pia.lahti@aalto.fi
Digitaalinen viestintä, visuaalinen viestintä, uusmedia, elokuvataide
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Informaatioverkostot
Perustieteiden korkeakoulu
Helsingin yliopisto
Viestintä
Politiikan ja viestinnän koulutusohjelma
Jyväskylän yliopisto
Journalismi, viestintä, viestinnän johtaminen, tietojärjestelmät
Journalistiikka
Viestintä
Viestinnän johtaminen
Tietojärjestelmätiede
Lapin yliopisto
Audiovisuaalinen mediakulttuuri
Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma
Oulun yliopisto
Viestintä, vuorovaikutus, sisällön tuotanto
Informaatiotutkimus
Tampereen yliopisto
Visuaalinen journalismi, kuvajournalismi, ajankohtaisjournalismi, mediatutkimus
Journalistiikan opintosuunta
Informaatiotutkimus
Mediatutkimus
Tietojenkäsittelytieteiden koulutus
Visuaalisen journalismin maisteriohjelma
Turun yliopisto
Vaasan yliopisto
Tekninen viestintä
Viestinnän monialainen maisteriohjelma
Täydennyskoulutukset
Avoimet korkeakouluopinnot
Haaga-Helia
Helsingin yliopisto
Mediayhteiskunta, digitaalinen media, taloustiede, ohjelmointi
Avoimen yliopiston kursseja voi hyödyntää täydennyskoulutuksena
Yhteyshenkilönä Heidi Teikari, heidi.teikari@helsinki.fi
Viestintä
Muut yritystoiminnan taloushallintoon tms. soveltuvat koulutukset
Erikoistumis- ja koulutusohjelmat
Aalto PRO -ohjelmat
Palvelumuotoilu
Aalto PRO -ohjelma
Artificial Intelligence
Diploma in Artificial Intelligence
Haaga-Helia
Urheilujournalismi
Urheilujournalismin erikoistumiskoulutus
MIF
Viestinnän asiantuntijuus
Viestinnän asiantuntijan koulutusohjelma
Rastor-instituutti
Viestintä, sisällöntuotanto, markkinointi, webanalytiikka
Viestijän tutkinto
Sisällöntuottajan koulutusohjelma
Markkinointiviestintä – liiketoiminnan erikoisammattitutkinto
Digi- ja somemarkkinointi – tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto
Kurssit ja muu täydennyskoulutus
Aalto EE ja Aalto PRO
Digitalisoituminen, johtaminen
Aalto EE
Aalto PRO
Haaga-Helia
Mediasuunnittelu
Maksuton MediaGuru-verkkokoulutus
Helsingin yliopiston HY+
Digitaalinen viestintä ja sosiaalinen media, sisällöntuotanto, strateginen viestintä ja viestinnän suunnittelu, vuorovaikutus- ja viestintätaidot
Viestintä ja vuorovaikutus
Hive Helsinki
Koodaaminen
Hive Helsinki
Kauhajoen opisto
Graafinen suunnittelu, mediataide, sometoimittaja, radiotoimittaja
Taide ja kulttuuri
Laajasalon opisto
Mediakoulutus
Audiotuotanto
Journalistinen kirjoittaminen
Radiotoimittaja
TV-työ (Crossmediatuotanto)
Urheilutoimittaja
Paasikivi-Opisto
Journalismi, digitaalinen viestintä
Journalismin opintolinja
Visual design -opintolinja
Oulun ammattikorkeakoulu
Johtaminen
Yksittäisiä media-alan opintojaksoja voidaan tarjota yrityksille tutkinto-ohjelmakoulutuksen ohella tai erikseen räätälöitynä koulutuksena
Tampereen korkeakoulut
Johtaminen, liiketoiminnan digitalisoituminen, johtamisviestintä, journalismi
Täydennyskoulutus
Turun ammattikorkeakoulu
Mobiilikuvaus, johtaminen
Yhteyshenkilönä koulutukseen Elise Vanhanen, elise.vanhanen@turkuamk.fi
Koulutustarjonta asiakkaille