Uutiset
19.06.2018
Ruotsin julkisen palvelun tulevaisuutta linjannut parlamentaarinen komitea ehdottaa, että valtion tv- ja radioyhtiöt keskittyvät ydintoimintaansa, äänen ja liikkuvan kuvan tuottamiseen.
19.06.2018
Medialiitto kannattaa liikenne- ja viestintäministeriön ehdotusta postipalveluja koskevien tietojen avaamisesta.
14.06.2018
Verkkouutisista maksaneiden suomalaisten määrä kasvoi viime vuodesta, ilmenee Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2018 -kyselytutkimuksesta. Myös entistä useammat heistä, jotka eivät vielä maksa,…
07.06.2018
Mediatalo Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi jatkaa sanomalehtien maailmanjärjestön WAN-IFRA:n hallituksessa ja sen johtokunnassa seuraavat kaksi vuotta.
05.06.2018
Tekoälyn ja datan hyödyntämiseen liittyvät innovaatiot ovat media-alan keskeisiä muutosvoimia lähitulevaisuudessa. Teknologian kehitys tehostaa toimintaa ja tuo kustannushyötyjä sekä luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
04.06.2018
Kotimaisen media-alan vuotuinen päätapahtuma, Mediapäivä, järjestetään syksyllä jo kuudennen kerran – tällä kertaa 13.11. Finlandia-talossa Helsingissä. Päivän neljässä seminaarissa esiintyvät media-alan huiput meiltä ja…
28.05.2018
EU-maiden valtiovarainministerit eivät päässeet yksimielisyyteen digitaalisten julkaisujen arvonlisäveron alentamisesta neuvoston kokouksessa 25.5.
28.05.2018
Vastuullisen median puolustaminen on arvokas yhteiskunnallinen teko, jolla tuetaan demokratiaa, sananvapautta ja sivistystä, kirjoittaa Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg. Medialiitto ehdottaa seuraavan hallituksen ohjelmaan media-alan…
24.05.2018
Osa uudistuneesta henkilötietojen suojan sääntelystä astuu voimaan perjantaina 25.5., kun EU:n yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa.
23.05.2018
Pitkään odotettu EU-päätös digitaalisten julkaisujen arvonlisäveron alentamisesta saattaa parhaimmillaan syntyä tällä viikolla.