Mitkä mediat ovat medioita?
On jälleen useallakin tavalla ajankohtaista kiistellä siitä, mitä tarkoitamme medialla. Mediakasvatuksen tavoitteita linjatessa on luonnollisesti tiedettävä, mikä sen kohde on, ja laajasti määritellen myös valemediat ovat medioita. Uudessa rahapelijärjestelmässä mediamainonta on sallittua, mutta affiliaatti- ja vaikuttajamarkkinointi kiellettyä. Ainakaan rahapelilain termein affiliaatit ja somevaikuttajat eivät siis ole medioita.
Filosofian opiskelu alkaa monesti tutkimuskysymyksellä ”Mitä filosofia on?”. Media-alan ihmiset pystyvät vähän vastaavaan tapaan väittelemään loputtomasti siitä, mitä medialla tarkoitetaan. Keskustelu saa myös koko ajan uusia kierteitä, niin myös nyt aluillaan olevana keväänä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää parhaillaan lausuntoja ehdotuksesta kansallisiksi mediakasvatuslinjauksiksi. Nyt toista kertaa uusittavien linjausten tarkoituksena on luoda yhteistä suuntaa mediakasvatuksen toteuttamiselle ja kehittämiselle yhteiskunnassa. Nyt lausuntokierroksella olevassa ehdotuksessa media määritellään näin:
Media ymmärretään näissä linjauksissa laajasti viestintänä, joka tapahtuu erilaisten teknologioiden välityksellä. Mediateknologiat eli -välineet kattavat sekä perinteiset viestintä- ja joukkotiedotusvälineet että uudet digitaaliset teknologiat. Mediasisältöjä taas ovat kaikki ne viestit, joita mediavälineillä tuotetaan, esimerkiksi valokuvat, videot, uutiset, mainokset, sosiaalisen median päivitykset ja tekoälysovellusten kanssa käyty viestinvaihto. Medialla voidaan viitata myös ammattimaiseen mediatuotantojen toimialaan, kuten uutistoimituksiin.
Tällainen käsitys mediasta on hyvin laaja, mutta mediakasvatuksen tarpeen näkökulmasta tietysti myös ymmärrettävä; määritelmällä kuvataan koko ilmiötä, jota medialukutaidolla pyritään hallitsemaan. Samalla toisaalta sullotaan journalismi samaan koriin monenlaisen vaikuttamisen, erehdyttämisen, huhujen levittämisen ja tekoälytauhkan kanssa. Vaikka viimeisessä virkkeessä otetaan esiin myös sanan suppeampi merkitys, sekin kiinnittyy vain ammattimaisuuteen eikä suoranaisesti totuuden tavoitteluun tai journalismin etiikkaan.
On hiukan pettymys, että linjausehdotuksessa ei nouse erityisen näkyvään rooliin kyky tehdä eroa objektiivisuuteen pyrkivän raportoinnin ja vaikuttamistavoitteista lähtevän viestinnän välille. Kyseessä on kuitenkin taito, jonka tarve näyttäisi tekoälykehityksen myötä kasvavan. Samaan aikaan toimitusten saama yleisöpalaute viittaa siihen, että esimerkiksi kyky erotella lehden tekstityyppejä ennemminkin taantuu: yhä useampi luulee lukemaansa kolumnia uutiseksi tai päinvastoin. Kenties mediakasvatuksessa pitäisikin puhua enemmän nimenomaan journalismista ja vähemmän mediasta kokonaisuutena.
Valemediaa vai valheisiin erikoistunutta mediaa?
MTV:n tammikuun lopussa järjestämissä Median kesken -paneelikeskusteluissa nousi yhtenä ilmiönä esiin niin sanottu valemedia. Etenkin oikeustoimittajat törmäävät usein toimijoihin, jotka esiintyvät toimittajina itse askarreltuine pressikortteineen ja tunkeutuvat esimerkiksi seuraamaan haastatteluja eräänlaisina ulkokehän kuvaajina. Journalistien työskentelylle tällaiset toimijat aiheuttavat häiriötä, vaikka toisaalta hekin hyödyntävät esimerkiksi oikeudenkäyntien julkisuutta siinä missä journalistitkin.
Jonkin luokitteleminen valemediaksi ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista. Laissa asetettu kynnys uuden median perustamiselle on Suomessa matala, ja näin asian tietysti myös kuuluu olla sananvapautta arvostavassa valtiossa. Vastaava toimittaja on toki kyettävä nimeämään ja oikaisu- ja vastineoikeudet tarvittaessa toteuttamaan, mutta mitään ammattimaisuutta, journalistista laatua tai journalistisen etiikan noudattamista ei sinänsä vaadita. Lain näkökulmasta hyvin poikkeuksellisetkin näkökulmat ajatusten etsimiseen, hankkimiseen, haastattelemiseen ja julkaisemiseen kyllä mahtuvat median käsitteen sisään. Tässä mielessä valemediatkin ovat ihan oikeita medioita.
Jotakin arvoa sananvapaudelle on sitä paitsi silläkin, että myös todellisuudentajuansa kadottaneet saavat äänensä ja ajatuksensa jotakin kautta osaksi julkista keskustelua. Ikävyydet alkavat vasta, jos yleisön medialukutaito ei enää riitä erottamaan huhuihin ja valheisiin uponnutta mediaa järkevin edellytyksin totuutta tavoittelevasta mediasta. Koska uutiset lukutaidon heikkenemisestä ovat tällä hetkellä varsin pelottavia, on ymmärrettävästi myös vaikeaa tunnustaa salaliittoteorioiden ja rinnakkaistodellisuuksien levittämistä vain yhdeksi journalismin genreksi muiden joukossa.
Sananvapauden klassinen ihanne ei ole, että kaikista tuuteista pursuaa totuutta, vaan että jokaisen oikeus jakaa ajatuksiaan vapaasti synnyttää prosessin, joka ennemmin tai myöhemmin johtaa kohti totuutta. Tämänhetkinen informaatioympäristö antaa aihetta kantaa huolta siitä, onko prosessissa edelleen kaikki kunnossa, mutta tuskin kuitenkaan syytä hylätä ihannetta kokonaan. Sensuuri ei nytkään ole kovin hyvä lääke niin sanottua disinformaatiota vastaan. Yhdistelmä medialukutaitoa, kovin eettisin standardein toimivaa journalismia ja huolenpitoa tällaista journalismia tuottavista mediabrändeistä voi sen sijaan tehota.
Painettua mediaa vastaavat sähköiset julkaisut
Kokonaan uuden näkökulman median määrittelyyn tarjoaa myös vuodenvaihteessa hyväksytty uusi rahapelilaki, joka sallii pian lisenssin hankkineiden rahapeliyhtiöiden mainokset painetussa mediassa ja painettua mediaa vastaavassa sähköisessä julkaisussa. Vaikuttajamarkkinointi sekä affiliaatti- eli kumppanusmarkkinointi sen sijaan on rahapeliyhtiöiltä kielletty.
Jos säännöstä tulkitaan liberaalisti, myös affiliaattien ja vaikuttajien lienee houkuttelevaa ryhtyä medioiksi. Kuten edellä jo mainittiin, kynnys median perustamiseen on laissa varsin matala. Rahapelimainosten tapauksessa asiaan kuitenkin vaikuttavat myös lakiin kirjatut vaatimukset mainonnan maltillisuudesta sekä lain tavoite tukea journalismia ja sisällöntuotantoa, jonka ei ehkä pitäisi tapahtua ainakaan pelkkien rahapelien ehdoilla. Parhaimmillaan uusi mainosraha kanavoituu rahoittamaan myös mediasisältöjä, joiden lukeminen ylläpitää elämänhallintaa ja siten osaltaan myös vähentää rahapelaamisen haittoja.
Mutta mitkä mediat siis ovat medioita? Ainakaan etymologinen tulkinta ei asiassa juuri auta. Media on monikko neutrisukuisesta sanasta medium, joka tarkoittaa yhteistä julkista tilaa, jonne kaikilla on pääsy tai jonka kaikki pääsevät näkemään. Journalistinen pyrkimys totuuteen ei ole sisältynyt sanaan ainakaan ihan suoraan. Kun Ciceron tekstissä joku harkitsee rem in medio ponere, nykyhetkeen muunnettuna hän varmaankin pohtii postaavansa asiasta jotakin someen.