Journalismin tunnistaminen kuuluu mediakasvatuksen ytimeen
Mediakasvatuksen tärkein tavoite on se, että ihminen pystyy erottamaan luotettavan tiedon epäluotettavasta. Mikään yhteiskunta ei voi toimia demokraattisesti, mikäli sen jäsenillä ei ole jaettua faktapohjaa ympäröivän todellisuuden luonteesta.
Jos esimerkiksi uskoisimme, että jokin salainen syvän valtion eliitti päättää Suomen lainsäädännöstä ja että eduskunta ja muut demokratiaa palvelevat instituutiot ovat vain kulissi, kansanvalta kuihtuisi olemattomiin. Kansalaisten äänestysinto lopahtaisi kokonaan, osallisuuden kokemus katoaisi tyystin, vastakkainasettelu räjähtäisi galaktisiin mittoihin, eikä tutkittuun tietoon luottaisi enää kukaan. Pahimmassa tapauksessa alkaisimme toden teolla kaivata vahvaa johtajaa palauttamaan järjestystä ja hyväksyä epädemokraattisia vallankäytön muotoja.
Journalismi‑instituution ydintehtävä on turvata kansalaisten oikeus luotettavaan, todennettuun ja riippumattomaan tietoon yhteiskunnasta sekä mahdollistaa demokraattinen julkinen keskustelu. Sen tarkoituksena on tukea meidän kaikkien mahdollisuutta muodostaa perusteltuja mielipiteitä ja osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Lisäksi journalistisen median velvollisuus on valvoa vallankäyttöä ja paljastaa esiin tulleet väärinkäytökset.
Demokratia ei ole itsestäänselvyys
Suomessa journalismia ei ohjata poliittisesti ennakkosensuurilla, ja se on tiukasti vastuusäädelty. Perustuslaki ja muu lainsäädäntö, median itsesääntely (Julkisen sanan neuvosto ja Journalistin ohjeet), päätoimittajavastuu ja julkinen läpinäkyvyys muodostavat rakenteet, joihin kotimaisen journalistisen median uskottavuus ja yleisön luottamus nojaavat.
Tätä taustaa vasten on vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa journalismia ei edes mainita. Sama pätee Taide- ja kulttuuriviraston sekä opetus- ja kulttuuriministeriön laatimiin kansallisiin mediakasvatuslinjauksiin, joiden luonnoksesta Uutismedian liitto antoi helmikuussa oman lausuntonsa. Vasta linjausten liitteessä, jossa arvioidaan, kuinka mediakasvatukselle asetettuja tavoitteita on saavutettu vuosina 2019–2024, todetaan että ”mediakasvatuksen ja medialukutaidon merkitys tunnustetaan laajasti, ja suomalaiset luottavat instituutioihin, viranomaisiin sekä journalismiin, mikä luo hyvät edellytykset vaikuttavalle mediakasvatustyölle”.
Suomessa sekä demokratiaa että sitä palvelevia instituutioita pidetään usein itsestäänselvyyksinä. Nykytilanteessa siihen ei enää ole varaa.
Göteborgin yliopistossa toimiva Varieties of Democracy -tutkimuslaitos (V-Dem) julkaisi viime viikolla uuden raportin demokratian tilasta maailmassa. Sen mukaan demokratian taso on globaalisti alimmillaan yli 50 vuoteen, ja enää seitsemän prosenttia maailman väestöstä (0,6 miljardia) elää liberaaleissa demokratioissa.
Suomessa tilanne on hyvä, ja hyvänä haluamme sen myös pitää, mutta demokratia ei ole automaattisesti pystyssä pysyvä rakennelma. Se vaatii jatkuvaa huolenpitoa, työtä ja puolustamista.
Demokratiassa vallan kolmiojaon toteutuminen on keskeinen periaate, ja sen tarkkaileminen on yksi journalistisen median tehtävistä. Siksi on välttämätöntä, että journalismin tunnistaminen ja sen yhteiskunnallisen merkityksen ymmärtäminen sisällytetään sekä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin että kansallisiin mediakasvatuslinjauksiin.
Kyse ei ole vain sisällöllisestä täydennyksestä asiakirjoihin, vaan periaatteellisesta linjauksesta sen puolesta, että demokraattisen yhteiskunnan kannalta keskeinen instituutio tunnistetaan ja nimetään osaksi mediakasvatuksen ydintä.