Aktiivisella EU-vaikuttamisella reilumpaan kilpailuun
Euroopan komissio on nostanut mediapolitiikan työohjelmansa keskiöön. Se haluaa vahvistaa median toimintaedellytyksiä ja tiedon huoltovarmuutta aikana, jolloin esimerkiksi disinformaatio ja tekoälyn väärinkäyttö uhkaavat demokratiaa. Luotettava, vapaa media on demokratian kulmakivi. EU sitoutuu tukemaan sitä.
Komissio esittää riippumattoman journalismin ja medialukutaidon tukemiseen lisää rahoitusta sekä tiedotusvälineiden elinvoiman parantamista. Komissio tukee riippumatonta mediaa myös sääntelyn keinoin tasapuolistamalla kilpailua kansainvälisten alustajättien kanssa. Toimituksellisen median kustantaminen on vaikeutunut, kun pääosa digitaalisen mainonnan tuloista on siirtynyt suurille alustayhtiöille. Elinvoimainen media on olennainen tekijä Euroopan kokonaisturvallisuuden, kilpailukyvyn ja demokratian vahvistamisessa.

Media-alan ja digitaalisen markkinan sääntelystä sekä riippumatonta mediaa tukevista toimenpide- ja rahoitusohjelmista päätetään EU:ssa. Siksi Suomen on välttämätöntä vaikuttaa aktiivisesti EU-valmisteluun. Suomen kantoja EU-päätöksentekoon koordinoidaan keskitetysti valtioneuvoston kansliassa, joka huolehtii yhteistyössä ministeriöiden kanssa siitä, että mediapolitiikan näkökulma tulee huomioiduksi.

Kilpailun tasapuolisuutta tukevia EU-tason sääntelykeinoja, jotka tunnistavat tiedotusvälineiden roolin demokratian ja osallisuuden vahvistamisessa, ovat muun muassa:
- eväste- ja tietosuojasääntely, jossa huomioidaan toimituksellisen median poikkeusasema
- mediayhtiöiden neuvotteluaseman parantaminen suhteessa suuriin teknologia- ja tekoäly-yhtiöihin
- toimituksellisen median, kuten tv- ja radiokanavien ja verkkolehtien, löydettävyyden turvaaminen
päätelaitteissa ja sovelluskaupoissa sekä FM-radion olemassaolon turvaaminen uusissa autoissa - mainonnan sääntelyn keventäminen ja vähintään lisäsääntelyn välttäminen.
Ratkaisuehdotuksemme
Suomi sitoutuu EU-politiikassaan Euroopan komission mediapolitiikkaan, jonka keskiössä on riippumattoman median toimintaedellytysten turvaaminen, tiedon huoltovarmuuden varmistaminen ja demokratian ylläpitäminen.
Suomi vaikuttaa siihen, että EU:n säädöshankkeissa arvioidaan vaikutukset media-alaan ja huolehditaan siitä, että sääntely tukee riippumattoman median toimintaedellytyksiä ja reilua kilpailua digitaalisilla markkinoilla. Säädöshankkeet eivät saa heikentää tiedotusvälineiden elinvoimaa.
Suomi jatkaa nykyistä EU-politiikan päätöksentekomallia, jossa koordinaatiovastuu on keskitetty valtioneuvoston kanslialle ja yhteistyö ministeriöiden kanssa on toimivaa.