11.12.2018

Keskustelu oppimateriaalien kustannuksista on vinoutunut

Jos lukee, mitä lehdet kirjoittavat ja poliitikot puhuvat, muodostuu mielikuva, että koulunkäynti on kallista, koska oppimateriaalit maksavat niin paljon. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Vain 1,2 % peruskoulutuksen koulumenoista meni vuonna 2016 uusiin oppimateriaaleihin. Vaikka lapsilta siis vietäisiin viimeisetkin aapiset nenän edestä, ei koulutuksen menoista olisi juuri onnistuttu säästämään. 
Laiho_Sakari_305_355px
Kirjoittaja on Medialiiton toimialajohtaja ja Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.

Suomen koulutuksen tasoa kadehditaan. Meillä on maailmanmitassa tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä ja todella ammattitaitoiset opettajat. Kouluihin ei tehdä tarkastuksia eikä oppimateriaaleja ennakkotarkasteta, koska luotetaan, että kukin hoitaa hommansa. Oppimateriaalikustantajat kilpailevat laadulla ja hinnalla – ja opettajat voivat valita itselleen ja oppilailleen sopivimmat. Yksityinen sektori on pitkään toiminut kitkattomasti julkisen sektorin kanssa. 

Äsken kerrotun valossa oli varsin yllättävää, että kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen päätti maksuton toinen aste -keskustelun kirvoittamana laittaa 4,3 miljoonaa euroa valtion rahaa siihen, että oppilaitokset itse tekisivät oppimateriaalejaan ja loisivat niille jakelusysteemejä. Tämä sisältää suuria pulmia:

Oppimateriaalit eivät ole kertaluontoisia tuotantoja, vaan niitä pitää jatkuvasti päivittää. Kuka sen tekee ja millä rahalla? Miten siellä täällä tehdyt materiaalin palaset muodostavat koherentin pedagogisen kokonaisuuden, ja miten turvataan, että opetussuunnitelman kaikki asiat sisältyvät niihin? Kuinka katsomuksellinen neutraliteetti saadaan taattua? Miten varmistetaan laatu? Miten huolehditaan siitä, ettei valtion tukemista oppimateriaalipankeista tule vain vahävaraisten opinlähde ja ettei tasa-arvon ajatusta menetetä koulutuksessa?

Maailmalta löytyy surullisia esimerkkejä valtion puuttumisesta oppimateriaalien tuotantoon. Norjassa oppilaat ja opettajat kapinoivat. Samoin kävi Unkarissa, jossa valtion tuottamaan materiaaliin liittyvät välittömästi myös vakavat sananvapauskysymykset. Georgiassa valtio takavarikoi kustantajien tiedostot ja ryhtyi tekemään niistä materiaalia. Muutaman vuoden päästä tulivat valtion herrat pyytämään entisiltä kustantajilta, voisivatko nämä päivittää oppimateriaaleja. Kustantajat vaan olivat tietysti jo muissa töissä…

Perus_esiopetuksen_koulumenot
Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen Kustannusyhdistys