rss Uutiset

Media-alalle haetaan yhteistä tunnistautumista

13.12.2018

Media-alan keskeiset yritykset tavoittelevat yhteisen käyttäjätunnistusratkaisun synnyttämistä digitaalisiin palveluihin. Toteutuessaan ratkaisu tulisi avoimeksi kaikille alan toimijoille.

Asiaa selvittää Media Metrics Finland, joka saa selvitystyöhön tukea Medialiiton uuden kasvun toimialueelle perustetulta teknologiaryhmältä.

Teknologiaryhmän ensimmäisiä tavoitteita on yhteisen käyttäjätunnistusratkaisun edistäminen siten, että yksittäisen mediayhtiön palveluun luotu tunnus olisi käytettävissä myös toisen yhtiön palvelussa.

Media Metrics Finlandilla on meneillään selvitys yhteisen käyttäjätunnistusratkaisun kehittämisestä. Selvitys valmistuu keväällä 2019 ja sen tulokset julkistetaan Medialiiton jäsenille järjestettävässä tilaisuudessa.

Medialiiton teknologiaryhmä keskittyy media-alan teknologiseen uudistumiseen ja yhteistyöhön. Tähän saakka mediayhtiöiden välinen teknologinen yhteistyö on ollut luonteeltaan satunnaista ja perustunut useimmiten erillisiin tutkimushankkeisiin. 

Tunnistautumisen ohella ryhmä aikoo pohtia sisältöjen metatiedon automatisointiin, suomen kielen ymmärtämiseen ja kielen automaattiseen tuotantoon liittyvien ratkaisujen kehittämistä.  

Teknologiaryhmän puheenjohtajana toimii Alma Median Chief Digital Officer Santtu Elsinen. Ryhmän jäsenet työskentelevät mediayritysten teknologia-, digi- tai liiketoimintajohtajina. 

Lisätiedot:
Noora Alanne
johtaja, uusi kasvu, Medialiitto
p. 050 442 1507
noora.alanne@medialiitto.fi



Palaa otsikoihin