Jatko-opinnäytteisiin liittyviä raportteja


Väitöskirjatyöt

Lauri Haapanen: Suorien sitaattien muokkaus on arkea toimitustyössä

13.3.2017

Lauri Haapanen väitteli filosofian tohtoriksi lauantaina 11. maaliskuuta Helsingin yliopiston humanistisesta tiedekunnasta. Viestintäalan tutkimussäätiö tuki väitöskirjatyötä. Blogissaan tuleva tohtori esittelee tutkimuksensa keskeisiä tuloksia ja pohtii niiden merkitystä.


Otat lehden käteen, avaat satunnaisesta kohdasta ja – aivan, sitaattihan se siinä. Lyhyitä uutisia lukuun ottamatta lähes jokaisessa lehtijutussa on sitaatteja, oli repliikin lausuja sitten jutun päähenkilö, käsiteltävän aiheen asiantuntija tai vain ohikulkija.

Sitaatit toistavat haastateltavan sanomiset juuri siinä muodossa, kuin ne on alkujaan sanottu – tai näin ainakin ajatellaan. Tutkimusaineistoni perusteella tämä yleinen, myös toimitustyön opaskirjallisuuden hellimä käsitys on kuitenkin kaukana todellisuudesta.

Artikkelimuotoisessa väitöskirjassani, joka yhdistelee soveltavaa kielen- ja journalismintutkimusta, tarkastelin toimittajien siteerauskäytäntöjä: miten sitaatteja muokataan ja mitkä tekijät ja tavoitteet tätä muokkausta ohjaavat?

Sitaatti on pelkistys alkuperäisestä puheesta

Tutkimustani varten nauhoitin autenttisia, toimittajien tekemiä haastatteluita, minkä jälkeen keräsin näiden haastatteluiden pohjalta kirjoitetut lehtijutut. Tutkimusaineisto osoittaa, että niin kutsuttuja suoria lainauksia muokataan usein runsaasti: Yhteen sitaattiin voidaan ensinnäkin valita puhetta monesta kohtaa haastattelua. Siteerattua puhetta säännönmukaisesti tiivistetään, sen lauserakenteita selkeytetään ja siitä poistetaan puheelle tyypilliset ”epäsujuvuustekijät” kuten niinkuttelut, sanatois-tot, itsekorjaukset ja kielenlipsahdukset.

Tutkimusaineistoni osoittaa lisäksi, että toimituksellinen haastattelu ei useinkaan rakennu – vastoin perinteistä käsitystä – toimittajan kysymysten ja haastateltavan vastausten vuorottelulle, vaan haastattelu on yhdessä tuotettua ja kauttaaltaan vuorovaikutteista. Valmiista lehtijutusta toimittajan rooli ja osuudet sitä vastoin häivytetään pois, ja tämän pelkistämisen seurauksena sitaateiksi valitut katkelmat vaikuttavat ikään kuin haastateltavan oma-aloitteisesti, itsenäisesti ja yhtenäisesti tuottamilta puheenvuoroilta. Tämä monologisoinniksi nimittämäni työkäytäntö vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälaisen käsityksen lukija saa haastateltavasta ja hänen tavastaan esittää asiansa.

Päämääränä hyvä juttu ja hyvät sitaatit

Selvittääkseni sitä, miksi sitaatteja muokataan, pyysin kutakin toimittajaa tarkastelemaan rinta rinnan haastattelunsa litteraattia eli aukikirjoitusta ja haastattelun pohjalta tehtyjä sitaatteja ja kertaamaan, millä tavoin siteerausprosessi eteni. (Tämä menetelmä on nimeltään stimuloitu mieleenpalauttaminen.)

Kävi ilmi, että siteerauksen tärkein päämäärä on luoda hyviä lehtijuttuja, joissa on hyviä sitaatteja. Sanatarkkuus tai samamerkityksisyys ovat vasta toissijaisia tavoitteita. Käytännössä sitaatteja siis muokataan juuri niin paljon tai vähän kuin on tarvis, jotta ne palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla tekeillä olevaa juttua. Lukijoiden kannalta ongelmallista on, ettei lehtijutun sitaateista ole pääteltävissä, missä määrin ja miltä osin niitä on muokattu – tai onko ne suorastaan sepitetty haastateltavan suuhun.

Vaikka olen tutkimusaineistoni ulkopuolella törmännyt myös ylilyönteihin, pääosin muokkaukset ovat eduksi paitsi tekeillä olevalle lehtijutulle, usein myös haastateltaville ja lukijoille. Emme nimittäin ole tottuneet näkemään puhettamme kirjoitetussa muodossa, ja sen vuoksi puhekielen lauserakenteiden ja kiemuroiden täsmällinen siteeraus antaisi haastateltavasta helposti kaistapäisen vaikutelman. Kukaan ei myöskään haluaisi ja jaksaisi tällaisia sitaatteja lukea.

Sitaatti syntyy lukuisten valintojen kautta

Siteerauksesta puhuminen takertuu helposti kielen yksityiskohtiin. Väitöskirjassani ehdotankin ny-kyistä kokonaisvaltaisempaa näkemystä siteerauksesta: Sitaatin lopullinen muotoilu juontuu kaikista niistä valinnoista – sekä päämäärätietoisista että tiedostamattomista – joita jutunteon aikana on tehty.

Toimitus ensinnäkin päättää, mistä aiheesta juttu tehdään ja ketä juttua varten haastatellaan. Toimittaja tekee haastattelun ja valitsee sieltä juttuunsa sopivat sitaatit. Tämän jälkeen toimittaja istuttaa sitaatit sopiviksi katsomiinsa kohtiin juttua. Sitaattien kieliasun hionta on lopulta vain pieni osa tätä pitkää prosessia, joskin silmiinpistävä ja siksi herkästi esiin nouseva.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että siteeraus tapahtuu usein ikään kuin automaattiohjauksella – mitä voi toki kutsua myös ammattitaidoksi. Tämän vuoksi niin toimittajakoulutuksessa kuin toimituksissakin tulisi mielestäni pohtia säännöllisesti sitä, minkälaisten tavoitteiden ristivedossa siteeraus todella tapahtuu – hyvä lehtijuttu ja hyvä sitaatti kun voivat tarkoittaa journalistin eettisten ohjeiden, toimittajan, julkaisijan tai ilmoitusmyynnin näkökulmasta aivan eri asioita. Näkisin, että tämä on erityisen huomionarvoista nyt, kun työtahti kiristyy ja yhä useampi juttu teetetään toimituksen ulkopuolella. Missä määrin journalistiset ihanteet joustavat hyvän eli freelancerin näkökulmasta myyvän jutun aikaansaamiseksi?

Erityisesti sosiaalisessa mediassa haastateltavien sanomiset aiheuttavat kuohahduksia. Niitä tulkitessaan lukijoiden on kuitenkin hyvä muistaa, että sitaatit ovat käyneet läpi monivaiheisen leikkailun ja liimailun, monologisoinnin ja yleiskielistyksen. Tämän jälkeen ne saatetaan vieläpä irrottaa juttuympäristöstäänkin esimerkiksi otsikkoihin ja lehtien kansiin ja lööppeihin. Tähän kaikkeen haastateltavalla itsellään on vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa.


Väitöstilaisuus järjestettiin lauantaina 11.3.2017. Vastaväittäjänä toimi professori emerita Pirkko Nuolijärvi.

Lisätietoja: 

Lauri Haapanen 050 596 1482 / lauri.haapanen@helsinki.fi
www.laurihaapanen.fi / Twitter @LauriHaapanen



Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä