Ajankohtaista 


VTS Ajankohtaista

Tee kotitehtävät kunnolla, jos aiot menestyä sisältömarkkinoinnissa

8.9.2016

Yritykset luottavat sisältömarkkinointiin osana menestyksekästä markkinointiviestintää. Menestyminen sisältömarkkinoinnissa edellyttää kuitenkin onnistunutta strategisen kumppanin valintaa.


Sisältömarkkinointi 2016 -tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia sisältömarkkinoinnissaan onnistuneista suomalaisyrityksistä on käyttänyt sisältömarkkinoinnin toteuttamiseksi ulkopuolista kumppania.

Oikean kumppanin valinnan ohella toinen selkeä menestystekijä sisältömarkkinoinnissa on strategian laatiminen. Parhaiten sisältömarkkinoinnissa onnistutaan, kun molemmat osuvat kohdilleen: a) on löydetty samalla aaltopituudella oleva, osaava kumppani sisältömarkkinoinnin tteuttamiseksi, ja b) kumppanin kanssa on jumpattu sisältömarkkinoinnille selkeät, kattavat strategia ja missio.

Sisältömarkkinointi ei ole kampanjointia

Sisältömarkkinointi on perinteiseen markkinointiin nähden erilaista, sillä se edellyttää jatkuvaa tekemistä. Prosessien miettiminen ja jalkauttaminen omaan organisaatioon vaatii kokonaan uudenlaista ajattelua ja sitoutumista.

Sisältömarkkinointi on tavoitteellista ja jatkuvaa, kohderyhmiä palvelevien sisältöjen varaan rakentuvaa markkinointiviestintää, jossa olennaista on sisältöjen jatkuva kehittäminen tulosten mittaamisen kautta. Tärkeää sisältömarkkinoinnin onnistumisen kannalta on tietää, miksi sitä yrityksessä tehdään.

Jos yrityksellä ei ole tuoteviestinnän lisäksi laajempaa sanottavaa tai missiota, ei sisältömarkkinointiin kannata lähteä. Missiota kannattaa miettiä ja siihen voi investoida muutamankin workshopin verran aikaa ennen varsinaiseen sisältömarkkinoinnin toteutukseen ryhtymistä.

Toteutusvaihe on sitä vaivattomampaa ja reagointi tilanteisiin sitä ketterämpää, mitä kirkkaampi käsitys kaikilla mukana olevilla tahoilla on sisältömarkkinoinnin missiosta ja strategiasta.

Muista asettaa tavoitteet, jotta tiedät miksi mittaat

Jatkuvan tekemisen hienoja puolia on se, että samalla mitataan jatkuvasti. Mittaamisen avulla sisältömarkkinointia tekevä kumppani voi syöttää tietoa onnistumisesta lähes reaaliajassa takaisin sisältömarkkinointitoienpiteitä tillnneeseen organisaatioon ja tulosten kautta tekemistä voidaan parantaa kaiken aikaa.

Hyvällä suunnittelulla ja mittaroinnilla voidaankin rakentaa jatkuvan oppimisen kehä, joka lisää oman organisaation osaamista ja kehittää tekemisen laatua. Kun tavoitteet on oikein asetettu ja niiden toteutumista seuraavat oikeat ihmiset ollaan jälleen askel lähempänä menestystä.

Kumppanin voi valita laadullisin kriteerein

Moni yritys kokee, ettei markkinoilta löydy kumppania, joka hallitsisi sekä sisältöstrategian laatimisen, markkinoinnin automaation, sosiaalisen median, brändijournalismin, tapahtumat, mittaamisen että teksti- ja videotuotannon.

Ei varmasti löydykään. Olennaista onkin löytää oikea strateginen kumppani, joka sparraa yrityksen kanssa sisältömarkkinoinnin mission kirkkaaksi ja strategian toteutuskelpoiseksi.

Asiakkaan tehtävä on aina johtaa tekemistä, mutta oikea kumppani strategisena sparraajana on selkeä menestystekijä. Siksi kilpailuttaminen, jossa painopiste on teknisillä seikoilla ja hinnalla, ei aina ole paras ratkaisu. Paras yhteistyö syntyy silloin, kun asiakasyrityksen ja sen strategisten kumppanien kemiat kohtaavat ja lähestymistavoista päästään helposti yksimielisyyteen.

Kilpailutusvaiheen alussa on hinnan ja teknisten yksityiskohtien arviointia tärkeämpää istua saman pöydän ääreen kumppaniehdokkaiden kanssa keskustelemaan sisältömarkkinoinnin roolista ja kummankin yrityksen toimintatavoista.

Sisältömarkkinoinnin opas auttaa onnistumaan

Yli 90 prosenttia yrityksistä on jo vähintään aloittanut sisältömarkkinoinnin tekemisen. Toimintatavat ovat kuitenkin vielä lähes yhtä vakiintumattomia kuin on ollut sisältömarkkinoinnin määritelmäkin.

Aller Median julkaisemassa sisältömarkkinoinnin oppaassa on kiteytetty asioita, joilla yritys kuin yritys voi päästä menestyksekkääseen sisältömarkkinoinnin kokonaistoteutukseen.

Yritykset kaipaavat selkeitä ohjeita. Tuoreen tutkimuksen mukaan sisältömarkkinointi vaatii myös yrityksiltä toiminta- ja ajattelutapojen muutoksia.

Organisaation muutosvalmiuteen liittyvät tekijät, kuten henkilöstöresurssien ja budjettien riittävyys sekä selkeiden toimintamallien, vastuiden ja prosessien laatiminen auttavat sisältömarkkinoinnin menestyksekästä toteutumista yrityksissä.

Oikein toteutettu mittaaminen on sekin avainasemassa, kun yrityksissä mietitään jatketaanko sisältömarkkinoinnin tekemistä ja lisätäänkö sitä.

Artikkeli perustuu syyskuussa 2016 julkaistuun sisältömarkkinointitukimukseen sekä sen perusteella Aller Median kokoamaan sisältömarkkinointioppaaseen. 

Taru Eboreime

Taru Eboreime
Research Specialist, Aller Media


Sisältömarkkinointitutkimus 2016 ja Sisältömarkkinointiopas 2016


Sisältömarkkinointi 2016 -tutkimus jakautui kvalitatiiviseen sisältömarkkinointia tarjoavien sekä sitä ostavien yritysten asiantuntijahaastatteluista koostuvaan osuuteen sekä kvantitatiiviseen tutkimukseen. 

Kvantitatiivisen tutkimukseen osallistui 176 suomalaisyritysten markkinointipäättäjää. Tutkimus toteutettiin kevään ja kesän 2016 aikana ja sen toteutuksessa oli mukana myös asiakasymmärrystoimisto Kopla. Tutkimusta oli rahoittamassa Viestintäalan tutkimussäätiö.


Lisätietoja

Insight & Analysis
Aller Media Oy
Sisältömarkkinointi 2016 -tutkimushankkeen vetäjä

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä