4.4.2018

Mittarit sananvapaudelle

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi viime viikolla loppuraportin media- ja viestintäpolitikan nykytilanteesta ja mittaamisesta. Raporttiin kirjatut suositukset ehdittiin nopeasti jo tulkita ministeriön mediapoliittiseksi ohjelmaksi, jolle niiden on kuitenkin tarkoitus toimia vasta pohjana. Itse mediapoliittisen ohjelman on tarkoitus valmistua kevään aikana. Viestintäpolitiikan mittarointi on toisaalta itsessäänkin jo kunnianhimoinen tavoite.

Raportin ydinkäsite on moniarvoisuus ja sen keskeisin tulos lista muuttujia, joiden avulla moniarvoisuutta on mahdollista todentaa ja mitata. Media- ja viestintäpolitiikan onnistumista määrittää vastaavasti valittujen toimenpiteiden moniarvoisuutta turvaava ja siten viime kädessä jokaisen sananvapautta edistävä vaikutus.

Ehdotetun mittariston silmiinpistävin heikkous liittyy varmastikin julkisen palvelun median tehtävän puutteelliseen analyysiin. Kuten Euroopan yliopistoinstituutin Media pluralism monitor -tutkimuksessakin, julkisen palvelun ja moniarvoisuuden välinen suhde pelkistetään raportissa lineaariseksi – mitä enemmän julkista palvelua, sitä paremmin moniarvoisuus toteutuu. Todellisuus mediamarkkinoilla lienee ainakin astetta kompleksisempi. Niin kauan kun julkinen palvelu ei syrjäytä kilpailevaa sisältötarjontaa, lisäpanostus julkiseen palveluun toki lisää myös kokonaistarjonnan moniarvoisuutta. Kun optimipiste sen sijaan on ohitettu ja kilpailevaa tarjontaa alkaa syrjäytyä markkinoilta, jokainen uusi julkisen palvelun lisäpanostus samaan sisältölajiin ja samaan yleisöön vähentää mediatarjonnan moniarvoisuutta kokonaisuutena. Siitä, missä tällainen optimipiste missäkin sisältölajissa sijaitsee, voidaan tietysti esittää hyviä vastakkaisia argumentteja, mutta on ongelman välttelyä olettaa, etteikö sitä koskaan voitaisi saavuttaa ja ohittaa.

Median keskittymisen osalta samankaltainen epälineaarisuus sen sijaan on raportissa – vähintäänkin rivien välissä – jo havaittu. Kuten raportin johtopäätöksissä todetaan, mediamarkkinoilla tarvitaan myös taloudellisesti riittävän vahvoja toimijoita, jotta erikoistuminen ja tuotteiden differointi riittävällä laatutasolla olisi kannattavaa. Moniarvoisuutta uhkaavaksi mediatoimialan keskittyminen muuttuu vasta tämän kriittisen tason jälkeen.

Selvityksen yhdeksi kärkitavoitteista on nostettu kansalaisnäkökulman vahvistaminen viestintäpolitiikassa. Tämä olisi varmaankin syytä päivittää ja laajentaa yksilönäkökulmaksi. Perustuslaissa sananvapaus kuuluu jokaiselle kansalaisuudesta riippumatta. Kansalainen on myös termi, joka ohjaa helposti ajatukset demokraattiseen osallistumiseen, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, vaaleihin ja tietoon, joka on nimenomaan tästä näkökulmasta relevanttia. Mediasisältöjen moniarvoisuus voidaan ymmärtää tätä merkittävästi laajemminkin. Vaikka medialiiketoiminta kiinnittyykin vahvasti kielialueeseen ja kansallisiin markkinoihin, journalismi on jo lähtökohtaisesti luonteeltaan globaalia, eikä yksilön sananvapaus rajoitu niihin teemoihin, joilla on relevanssia myös kotimaassa. Lisäksi voidaan tietysti kysyä, eikö kansalaisnäkökulma sen suppeassa merkityksessä toteudu demokratiassa jo sitä kautta, että media- ja viestintäpolitiikkaa, kuten politiikkaa yleensäkin, ohjaa kansan tätä tarkoitusta varten valitsema eduskunta.

Yksi esitetty tulkinta mittariston tavoitteista on mediatukien nykyistä parempi kohdentaminen. Tämä ei toivottavasti kuitenkaan tule olemaan sen ainut käyttötarkoitus. Yhteiskunta voi edistää moniarvoisuutta paljon myös huolehtimalla oikeudellisesta ympäristöstä, jossa sananvapautta voidaan jatkossakin harjoittaa kannattavana liiketoimintana.